Vastauksia ystävän kuulumiskysymyksiin

Kuuluu outoa totuttelua. Olen kai aika onnellinen, mutta myös stressaantunut. Oikein mitään paperiasioita en ole saanut hoidettua näiden kahden viikon aikana, ja täällä niitä on paljon - pitää käydä rekisteröitymässä jos jonkinlaiseen toimistoon. Purin viimeiset tavarat rinkasta itse asiassa juuri äsken, ennen kuin aloin kirjoittaa tätä. Tungin myös tyhjän rinkan sohvan alle. Perustavarat purin jo silloin joskus toisena päivänä, kun ei ollut mitään muutakaan tekemistä täällä yksin. Aluksi meillä ei ollut täällä sänkyä, ja nukuin ensin Mona-kämppiksen sängyssä kun se ei ollut kotona ja sitten Jan-kämppiksen, kun se oli poissa. Kun Bri tuli, ostimme patjan, joka maksoi 100 euroa. Masentavaa. Meidän oli tarkoitus löytää kadulta ilmainen patja tai ostaa halvalla käytetty, mutta parin päivän toivottoman etsimisen jälkeen päädyimme ihan uuteen. Siinä nukkuu kyllä ihan hyvin. Ja sitä seuraavana päivänä löysimme meidän talon vierestä hylätyn vuodesohvan, jonka raahasimme kotiimme ja jota parantelimme parilla kankaalla, ja se kyllä oikeastaan kompensoi sitä patjanostoa. Sillä olihan meidän pakko joka tapauksessa hankkia vierassänky. Vieläkään en ole käynyt yliopistolla, mutta torstaina menen, kun on tasokoe saksankursseille. Yritän samalla ilmoittautua yliopistoon, mutta siellä on luultavasti hirveät jonot. En ole viitsinyt käydä aikaisemmin, kun sinne on niin helvetillinen matka, ja lisäksi metrolippu on kallis. Täällä oli ihan uskomattoman lämmin viime viikkoon asti, kävin järvessä uimassakin ilman saunaa, mutta viimeiset pari päivää ovat olleet viileitä ja sateisia. Kyllä se syksy tulee. Minun on pakko ostaa syyskengät. Jalkani ovat kastuneet jo monta kertaa lenkkareissa. En kaipaa karjalanpiirakoita, koska täällä on ihan tosi hyvää ruokaa. Kaupat ihan notkuvat kaikkea ihanaa kasvista. Kitaraa kaipaan, ja olen käynyt musiikkiliikkeessä katsomassa teräskielisiä. Aion ostaa sellaisen piakkoin. Mutta Janilla on piano, ja sitä soitellessani en ole ehtinyt kaivata sen enempää kitaraa kuin oikein mitään muutakaan. Soitan kaikella sillä innolla, mitä on kasaantunut neljän vuoden soittamattomuuden aikana. Olen syönyt hirveästi varsinkin Brin tulon jälkeen, ja meidän keittiö on oikein mainiosti varustettu, on jopa öljykauha ja valkosipulinpuristin ja astianpesukone, ja kaikki on yhteistä, ruokakin. Meidän huonekin oli oikeastaan sisustettu, mutta edellinen asukas oli mieltynyt suhteellisen, sanoisinko, niukkaan tyyliin. Sen takia olemme viettäneet oikeastaan koko viime viiikon etsien sisustusasioita huoneisiimme, ja nyt ne näyttävätkin jokseenkin kodikkailta. Kämppikset vaikuttavat tosi mukavilta, mutta emme ole vielä oikeastaan tutustuneet kumpaankaan; jompikumpi on aina ollut pitkiä aikoja poissa kotoa, ja Monan kanssa yritän puhua pelkkää saksaa, ja siksi emme puhu juuri mitään. Jan taas puhuu mielellään englantia, joten olen jutellut hänen kanssaan enemmän, mutta sekin masentaa, koska haluaisin siirtyä puhumaan pelkästään saksaa. Päiväkirjaa en ole kirjoittanut paria hassua lausetta enempää. On niin paljon tehtävää ja päivät menevät ohi.