COLLECTIVE EMAILS ?

Hei, ma innostuin niin tasta yhteyden pidosta kaikkien kavereitten kanssa etta kirjotan heti lisaa, vaikka teette oo viela varmaan edes saaneet mun ekaa kirjetta. Se oli kylla vahan outo kirje. Ehka siks etta ma yritin kirjottaa henkilokohtasesti ja kollektiivisesti samaan aikaan. Tama tulee talla kertaa meilina. En kylla takaa etta taa ois silti yhtaan vahemman outo.



Joulupaiva. Ilta. Pitas menna nukkumaan. Vahan on yksinaista, nain yksin kotona. Yksin kotona jouluna kuulostaa ehka kamalalta, mutta ei tama sita ole. Eilen vasta tulin Dublinista, olin illalla Edinburghissa joulumessussa, sitten tulin yoks kotiin ja aamulla avattuani kuusen alla odottaneet lahjat lahdin tuttavaperheen, Turnbullien luo joulunviettoon. Ma tulin sielta vahan aikaa sitten, ja olen niin taynna turkeya, champagnea, Christamas puddingia ja muita jouluherkkuja (tai “herkkuja”) etten kylla aio syoda mitaan pariin paivaan. Etenkin se yli-brandyinen pudding oli mulle vahan liikaa. Huh naita naitten sapuskoja…

Kun musa-TV:stakaan ei tuu oikeen mitaan, etsin kasiini kynan ja paperia. Oikeesti; meilla nakyy 17 musakanavaa, ja vahintaan yksi soittaa koko ajan Christina Aguileran Dirrtya – eika ne muutkaan paljon laadukkaampia ole, taynna paskaa kuten Westlifea ja Atomic Kittenia ja Sugababesia. Joo, ja S Club Juniorseja; seitteman lasta jotka on opetettu heilumaan ja hymyilemaan niin kun esikuvansa tytto- ja poikabandit. Niita on viis tyttoa ja kaks poikaa, ja ne on siina iassa et tytot on viela poikia pidempia ja ne laulaa jotai tosi kornia kuten “oh babe when I look in your eyes I know you feel the same”. Huh naita naitten popstaroja…

Sitten tulee tietenkin joulubiiseja, tyyliin “last X-mas I gave you my heart” ja “so here it is merry X-mas everybody’s having fun”, uudestaan ja uudestaan. Takalainen joulu; joulupukkeja pihalla ja jouluhitteja telkkarissa. Voi kuulkaa mulla on ikava teita ystavat, ja lunta ja Helsinkia. Ja tarkoitusta elamalleni. Mutta mun ei pida ajatella tallasia.

Talla hetkella au pairina oleminen, tyonantajansa perheenjasenena elaminen tuntuu raskaimmalta hommalta mita voi olla. Mutta viime vuonna tai joskus opiskelu tuntui raskaimmalta mita voi olla, niin etta on varmaan parasta etta ma en luota liikaa tuntemuksiini. Mutta kun tulin tanaan kotiin, ajattelin: “Voi kun kaikki olisi aina nain, tulisin tanne kotiini milloin haluaisin, laittaisin itselleni ruokaa, veisin koiria lenkille, katsoisin mautonta musa-TV:ta enka koskaan joutuisi herattamaan ketaan tai kuuntelemaan kenenkaan typeria juttuja aamulla kello seittemalta."

Toisaalta musta tuntuu myos silta, etta ens kevaasta tulee oikeen hyva. Ainakin jos ma osaan asennoitua oikein. Niin etten ota kaikkea liian vakavasti enka aina yrita liikaa. Enka ota mahdollisia kommentteja ehdottomina totuuksina vaan sen hetkisina mielipiteina. Joo. Just. Ongelmana on, milla ma taytan paivani nyt kun lopetin englanniopiskelun ja tanssikurssit. Jotain on keksittava. On vaan vaikeeta loytaa harrastuksia, kun mulla ei oo vapaata iltaisin.

Anyone who would like me to moan to my diary insteadof you should say it now.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Uudenvuodenyona satoi lunta. Ei tietenkaan Edinburghin keskustassa, missa ma olin. Huomasin lumen vasta aamupaivalla, jolloin ajoin kotiin Elinin luota, missa olin ollut yota. Moottoritien toinen kaista oli lumen peitossa – taalla aura-auto on tuntematon kasite – ja kaikki ajoivat jotain neljaakymppia (about60km/h), vaikka moottoritien nopeusrajotus on 70. Ma en voinut olla tuijottamatta ymparoivia lumisia peltoja ja valkeita vuorenhuippuja, vaikka mun olisi tietenkin pitanyt keskittya vaan arvaamattoman hitaasti ajaviin autoihin, loskaiseen keliin ja mun hieman huterasti toimiviin aisteihin. Mutta se fiilis oli ihan uskomaton, aivan kuin tanne ois vihdoin tullut talvi kuukausia kestaneen syksyn jalkeen.

Lisaksi taalla tulvii taas. Tai no ei Skotlannissa, viela. Mutta katsoin asken uutisia ja osa Englantia on niin veden peitossa, etta ihmiset on joutuneet muuttamaan kodeistaan ja jalkakaytavalla saa kavella vyotaroon asti vedessa. Pari kuukautta sitten tulvat oli taallakin niin suuria, etta esim. mun lahes paivittain kayttama moottoritie jouduttiin sulkemaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Perheeni on palannut. Kaikki on taas niin kuin ennen. Tai ei aivan; en ole aivan niin kyllastynyt tiettyihin asioihin kuin ennen, siedan jopa Barbie-leikkeja Natashan kanssa. Tiedan kylla, etta tama on ohimenevaa. Paivani ovat tyhjia ilman harrastuksia. Ihan leppoisaa… Luen kunnianhimoisesti Emily Bronten “Wutherin Heights” –romaania, joka on kirjoitettu1847. Uskokaa pois, se on kunnianhimoista.

Lahetan nyt joulupaiva- ja uudenvuodenpaivatekstini. On tammikuun kymmenes, vuonna 2003. Niin ja ystavamme joulupukit… ne ovat vahentyneet, mutta aivat kadonneet kokonaan. Taitaa olla viela kaksi jaljella… Joulupukkeja pihalla tammikuun kymmenentena.

Miksei kukaan kirjoita mulle?

-Tuulia/Kitta